perjantai 23. lokakuuta 2015

Toisenlainen lohiruoka edellispäiväisistä tähteistä - lohivanukas


Että mitäkö lautasella on? Nåh, en oikein tiiä nimeä. Keksin, että se voisi olla vaikkapa lohivanukas. Ruoka on nimittäin tehty uunilohesta, aikaisemmin keitetyistä perunoista ja vihanneksista (pakastesellaisista). Enkä mittoja osaa antaa, vain ainesten nimet. Kun laitoin kaikkea ihan vain sormituntumalla. Elikkä näin

Eilisestä uunilohifileestä jäi tähteeksi suurin osa ja teki mieli välillä jotain muuta kuin vain mikrossa lämmitettyjä tähteitä. Pilkoin isoina paloina lohen monitoimikoneeseen ja lisäilin sinne seuraavia aineksia:
yksi muna
ranskankermaa yksi purkki
vaaleaa Maizenaa ehkä noin pari ruokalusikallista
suolaa
valkopippuria
timjamia
kuivattua persiljaa
valkosipulijauhetta

Kuivatut yritit kannattaa murskata kourapohjassa ennen lisäämistä ruokaan.

Seos vaikutti siltä, ettei millään pysy kasassa pihveinä, joita ajattelin paistaa. Mietin, että mitenkähän tämän nyt kypsennän ja niinpä otin uunivuuan, öljysin sen (käytän muuten vuokaspreitä) ja kumosin koko komeuden vuokaan. Sitten 200-asteiseen uuniin pariksikymmeneksi minuutiksi tai kunnes vanukas ei enää ole vetelää.

Lisukkeeksi paistoin voi-öljyseoksessa eiliset perunat ja vihannekset. Ensin lisäsin rasvaan pilkotun sipulin. Paistoin sopivaksi ja lisäsin suolaa sekä mustapippuria myllystä. Raastoin lautaselle myös bataattia ja viipaloin tuorekurkkua. Vielä säilöttyä kurpitsaa. Siinä se. Kuvassa on muuten kotimiehen annos, ei mun.

maanantai 17. elokuuta 2015

Uunilohi ja uunijuurekset


Pitkästä aikaa tein lohta. Poistin fileestä ruodot ja laitoin folion päälle uunipellille nahkapuoli alaspäin. Päälle ripottelin sopivasti suolaa ja lopuksi sivelin ruohosipulilla maustettua tuorejuustoa. Juuresnyytteihin tein pieniä perunaveneitä ja porkkanatikkuja. Kääntelin ne astiassa, jonne kaadoin oliiviöljyä, murskasin yhden yksikyntisen valkosipulin, tuoretta tilliä ja suolaa. Piti laittaman mukaan myös tomaattia, mutta unohdin, niin ja tuoretta timjamia, mutta unohdin senkin. Mutta hyvää tuli silti. Näissä hommissahan vain mielikuvitus on rajana.

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Italialaiset lihapullat


AlfaTV:ltä tulee mukava ruokaohjelma Mayn keittiö. Katson sitä silloin tällöin. Viimeksi, kun katsoin, hän teki italialaisia lihapullia. Päätin minäkin kokeilla. Jouduin kuitenkin tuunaamaan, kun ei ollut kaikkia aineita. Eli tein näin:

Tee ensin kastike kiehumaan
Kaksi purkkia säilöttyjä, kuorittuja tomaatteja (meinasin ostaa Muttia, mutta oli kaksi kertaa kalliimpaa kuin Rainbow, joten päädyin halvempaan)
Yksi iso tai kaksi keskikokoista keltasipulia
Neljä valkosipulin kynttä tai kaksi yksikyntistä
Kuivattua basilikaa
Oliiviöljyä
Suolaa

Pilko sipulit ja kuullota ne runsaassa oliiviöljyssä. Lisää tomaatit kastikkeineen purkeista. Huuhtele purkit vesitilkalla ja lisää pataan. Lisää kuivattua basilikaa runsas ruokalusikallinen. En mittaillut aineita, ihan sormituntumalla vain laitoin. Ripaus suolaa. Painele perunatömpällä tomaatit rikki ja lisää hieman vielä oliiviöljyä ja anna kiehua hiljaisella lämmöllä ainakin 45 minuuttia.

Lihapullat
Kaksi 450 g rasiaa jauhelihaa (oli tarkoitus ottaa nautaa ja sika-nautaa pakastimesta, mutta tulikin vain sika-nautaa)
Kolme kananmunaa
Korppujauhoja sopivasti ehkä noin desi
Maitoa liraus
Rakuunaa kuivattuna
Parmesaania raastettuna (mulla oli vain goudaa)
Suolaa
Pippuria myllystä

Tässäkään en mittaillut juurikaan aineita, vaan kaikki kulhoon ja hyvin sekaisin. Tee isoja pullia ja paista ne pannussa, jossa on noin puoli senttiä oliiviöljyä. Kun pullat ovat kauniin ruskeita, nostele ne kastikkeeseen ja anna vielä kiehua, niin että kypsyvät myös sisältä. Lisää loppuvaiheessa vielä sormin revittyä tuoretta basilikaa. Tarkista maku.

Keitä lisukkeeksi pastaa. Koska tästä tulee aika iso annos, loppu jäi ainakin meillä jääkaappiin. Sopii hyvin myös pehmeän leivän kanssa syötäväksi.

On uskomattoman hyvää.
Tässä on linkki Mayn keittiö -ohjelmaan, jossa hän näitä valmistaa http://alfatv.fi/arkisto/
Jos linkki ei vie kyseiseen ohjelmaan, niin valitse arkistosta Viihde ja kulttuuri ja selaa ohjelmia niin, että löytyy ohjelma nimeltä Mayn keittiö Italialaiset lihapullat.



lauantai 11. heinäkuuta 2015

Kaalilaatikko toisin

Ja taas kaalilaatikkoa. Tällä kertaa tein sen toisin.


On se käynyt kaupaksi!

Halusin nähdä mahdollisimman vähän vaivaa ja siksi tein tällä kertaa kaalilaatikon toisin.

400 g jauhelihaa
puolikas valkokaali
2 sipulia
1 porkkana
1,5 dl puuroriisiä
pari desiä lihalientä kuutioista tehtynä
2 prk laktoositonta juustokermaa (4 dl)
suolaa
mustapippuria
siirappia

Vaikka oikeastaan ruoka-aineiden määrän voi itsekin miettiä sopivaksi. 
Pilkoin kaalin, sipulit ja porkkanan ja laitoin voideltuun vuokaan. Sekoitin lihaan suolaa ja pippuria. Laitoin kaikki aineet sellaisenaan uunivuokaan ja sekoittelin niitä. Lisäsin lihaliemen ja kerman ja sekoittelin lisää. Riisitkin siis raakoina vaan sekaan. Lopuksi liruttelin vielä siirappia sekaan. Mausteita maun mukaan lisää.

Sitten uuniin +200 astetta noin 1,5 - 2 tuntia. Ja siinäpä se. Tajoilu puolukkahillon ja tuoreiden vihannesten kera.

Täytyy kyllä sanoa, että perinteisellä tavalla tehtynä ja ilman riisiä tykkään enemmän. Voihan tuon riisin tästäkin jättää pois, mutta sitten pitää vähentää nestettä.

Bon apetit!


sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Possun sisäfile ja kerma-sipuliperunat


En tiedä onko olemassa toista juhannuspäivää, mutta tänään on eilisen juhannuspäivän jälkeinen päivä ja sunnuntai. Juhannus on vietetty rauhallisesti kotioloissa. Aattona oltiin pikkuveljen luona siskojen kanssa ja eilen sekä tänään koko päivä vietetty sisällä.

Ruuaksi otin illalla possun sisäfilen pakastimesta jääkaappiin sulamaan. Aamulla marinoin sen. Marinadiin laitoin oliiviöljyä, suolaa, pippuria myllystä, paljon timjamia, kirveliä ja valkosipulia. File muovipussiin ja marinadi perään ja sitten jääkaappiin maustumaan muutamaksi tunniksi. Olisi kyllä saanut olla marinadissa vaikkapa koko yönkin, mutta olin unohtanut ottaa sen sulamaan.

Lisukkeeksi viipaloin pikkumonitoimella perunoita ja ison keltasipulin. Lisäksi pilkoin puolitoista yksikyntistä valkosipulia, kun puolikas meni tuohon yllä mainittuun marinadiin. Sekoitin kasviskermaa, tuorejuustoa (oli vain maustamatonta kotona), suolaa ja pippuria. Sitten vaan kaikki sekaisin ja uuniin vähän yli tunniksi. Varmaan maustettu tuorejuusto tai ruokakerma olisivat antaneet vielä tuhdimman maun.

Otin fileen jääkaapista lämpenemään ja ruskistin sen kuumalla pannulla voi-öljyseoksessa. Laitoin uuniastiaan, kaadoin loput marinadit päälle ja kaiken ylle folio. Uuniin noin puoli tuntia ennen perunavuuan valmistumista. Lopussa hetki ilman foliota uunissa.

Sitten vaan liha viipaleiksi, omalta kasvimaalta salaattia ja sipulin varsia ja lisäksi kaupan tomotusta ja kurkkua. Siinäpä tämän päivän ateria. Bon appetit!

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Salaattia luonnosta ja kaupasta


Ei todellakaan ole houkuttelevan näköinen kuva, mutta tosi hyvää. Eli kokosin salaatin käyttäen mm. seuraavia ainesosia:
-  horsmanversoja pienennettyinä
-  voikukan kukkia ja nuppuja revittyinä pienemmiksi
-  tomaattia
-  kurkkua
-  ruohosipulia
-  cashew-pähkinöitä pienennettyinä
-  pistaasipähkinöitä
-  auringonkukan siemeniä
-  purkki sardiinia pienennettyinä tai esim. uunilohta, jota jäänyt tähteeksi tms.

Kaiken ylle Auran cesar- tai kurkkumajoneesia, joka sekoitetaan salaatin joukkoon. Tarjoilu Ryvitan ja teen kera.

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Jauhelihapekonirulla


Oli aikasen hyvää! Näin tämän jossain netissä ja päätin tehdä minäkin. Tosin tuunasin vähän, kun en muista, mitä mausteita hän siihen laittoi. Niin ja hänellä oli käytössä sushin rullaamiseen tarkoitettu bambuliina. Mutta leivinpaperi käy oikein hyvin.

Näitä tarvitset ainakin
400-500 g jauhelihaa
1 pkt pekonia
emmental-juustoa
maustetta lihan maustamiseen, minä käytin Taco-maustetta ja se sopi hyvin

Sekoita mausteet lihaan hyvin. Asettele pekoninviipaleet vieri viereen leivinpaperin päälle. Painele jauheliha pekoninviipaleiden päälle, niin että ne peittyvät. Siitä tulee sellainen sentin paksuinen ja suorakaiteen muotoinen levy. Leikkaa emmentalista sentin levyisiä puikkoja ja asettele ne pituussuuntaan jauhelihalevyn itsesi puoleiselle reunalle. Kääri sitten leivinpaperin avulla koko komeus rullaksi. Katkaise rulla - ellei sinulla ole niin pitkää pannua - ja ruskista rullat kauttaaltaan käännellen niitä kahden paistinlastan avulla. Nosta ne sitten uunipannulle ja laita 200-asteiseen uuniin noin 20 minuutiksi. Voitele pari kertaa paistumisen aikana BBQ-kastikkeella.

Leikkaa paksuhkoiksi viipaleiksi ja eikun syömään! Nåh, keitä nyt kuitenkin jotain seuraksi, perunoita esimerkiksi ja tietenkin salaattia tai muita vihanneksia mukaan. Niitähän on hyvä syödä puolisen kiloa päivässä - mukaan lasketaan marjat ja hedelmät.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Keisarinnan lohikeitto


Sain vinkin siskolta tästä keitosta. Oli kyllä niin hyvää, ettei sanotuksi saa. Erilainen lohikeitto, täytyy sanoa. Tosin seuraavan kerran, kun keitän, laitan pari perunaa enemmän. Muutenkin laiton yhden porkkanan sijasta kaksi keskikokoista. Mutta tässä resepti, joka on netistä löytynyt, lisäämäi pienin muutoksin.

400 g kirjolohifilee
2 sipulia silputtuina
4 valkosipulin kynttä silputtuina
1 rkl voita
2 maustekurkkua kuutioina
1-2 porkkanaa suikaleina
4 (tai 6) kiintää perunaa reiluina suikaleina
1 rkl hunajaa (ei liikaa)
1-2 rkl sitruunanmehua
3 kasvisliemikuutiota
1 kalaliemikuutio
4 dl kuohukermaa
1 l vettä
mustapippuria myllystä
1 tl kalamaustetta
tuoretta tilliä reilusti

Kuullota voissa kevyesti sipulit, porkkanat ja perunat. Lisää vesi ja liemikuutiot. Kiehauta ja lisää maustekurkut, hunaja, mausteet (ei tilliä vielä), sitruunanmehu ja kerma.Anna kiehua hiljalleen 10-15 minuuttia eli kunnes kasvikset ovat kypsiä - älä keitä niitä mössöksi. Poista lohestaruodot ja nahka, leikkaa sormen levyisiksi suikaleiksi, lisää keittoon ja anna hautua hiljalleen hetki ennen tarjoilua (n. 10 min. virran voit jo katkaista). Lisää lopuksi tillisilppu. Tarkista maku, pitäisi olla makean kirpeähköä.

Maistuu aidon ruisleivän kanssa

perjantai 27. helmikuuta 2015

Marinoitua punasipulia


Tämä on tosi hyvää, edullista ja helppoa. Maistuva ruuan lisäke.

500 g punasipulia
1 dl punaviinietikkaa
4 rkl sokeria
1 tl suolaa
mustapippuria
1 dl öljyä

 Laikkaa sipuli ohuiksi puolikuiksi.
Kuumenna kattilassa etikka, sokeri, suola ja pippuri.
Lisää punasipuli ja kiehauta. Sekoita liedellä jonkin aikaa.
Anna jäähtyä hieman ja lisää sen jälkeen öljy. Sekoita hyvin.
Kaada sipulit purkkiin ja anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään.

Tämä on tosi maistuva lisuke. Olen tehnyt tätä parin-kolmen viikon sisällä jo neljä kertaa. Menee niin hyvin kaupaksi.

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Kreikkalainen pyttipannu


Kuvasta jäi pois kastike, joka kuuluu tärkeänä osana ruokaan. Elikkä tässä resepti

1 kg possun ulko- tai sisävilettä

Marinadi lihalle
1,5 dl öljyä
1,5 tl sambal oelekia (chilipasta)
2 rkl soijaa
1 rkl inkivääriä joko kuivattua tai tuoretta raasteena
suolaa ja pippuria maun mukaan
3 pilkottua valkosipulin kynttä

Muut aineet
1kg lohkottuja, kuorittuja perunoita (käytin perunaa, porkkanaa ja bataattia)
3 punasipulia lohkottuina
3 tomaattia lohkottuina
1( keltainen paprika paloina)
(1 punainen paprika paloina) 
en käytä paprikaa, koska se ei mun fiinille mahalle sovi
puolika kesäkurpitsaa paloina
100 g fetajuustoa (ripotellaan päälle viimeiseksi)

Kylmä kastike
2 dl ranskankermaa
(1 prk kermaviiliä)
2-3 valkosipulin kynttä puristettuina
puolikas limen mehu
1 maustemitta mustapippuria
suolaa

Näin se käy:
1. Sekoita kaikki marinadin ainekset astiassa tai kaksinkertaisessa muovipussissa.
2. Paloittele liha annospaloiksi. Laita se marinadiin ja anna marinoitua vähintää kuusi tuntia, mieluiten yön yli.
3. Sekoita kastikkeen aineet keskenään, mausta maun mukaan ja laita se kylmään odottamaan ruokailua. 
4. Kuori peruna (ja muut juurekset) ja leikkaa lohkoiksi. Jos haluat valmistaa kaiken yhtä aikaa uunissa, keitä juureksia noin viisi minuuttia. Muuten perunat ja porkkanat vaativat hieman enemmän aikaa uunissa kuin muut ainekset.
5. Laita uuni 225 asteeseen lämpiämään.
6. Laita juurekset korkeareunaiseen uunipannuun. Kaada päälle liha ja marinadi ja sekoita.
7. Pilko punasipulit kapeiksi lohkoiksi. Lohko paprikat, tomaatit ja kesäkurpitsa. Laita vihannekset peruna-lihaseoksen päälle.
8. Laita uunipannu uunin keskiosaan ja paista 25-30 minuuttia tai kunnes vihannekset ovat pehmeitä.
9. Ripottele valmiin pyttipannun päälle fetajuustokuutiot. Tarjoile kylmän kastikkeen kanssa.

Possunlihan sijasta voi yhtä hyvin käyttää broilerinfilettä tai miksipä ei molempiakin yhtä aikaa.

Ja eikun syömään!


keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Possunkyljykset sipulin, perunoiden ja vihannesten kera


En tiedä onko tässä nyt paljon järkeä pitää tätä ruokablogia, kun en oo mikään kokki. Mutta tää on vähä hauskaa. Yleensä en juurikaan välitä possunkyljyksistä, kun en koskaan saa niistä meheviä ja maukkaita, mutta kun lähikaupassa oli -30 %, niin ostin pakkaseen.

Siispä tein näin: Ruskistin kyljykset nopeasti kuumassa pannussa, vähän suolaa ja mustapippuria kylkeen ja uunivuokaan. Sitten kuullotin kapeiksi lohkoiksi pilkotun keltasipulin ja kolme valkosipulin kynttä. Lisäsin pannulle vähän vettä ja soijaa ja kaadoin koko komeuden kyljyksien päälle uunivuokaan. Lisäksi vielä suosikkiani eli timjamia. Peitin vuuan alumiinifoliolla. Sitten 150-asteiseen uuniin.

Kuorin muutaman perunan ja tein kapeita lohkoja. Toki olisi voinut tehdä kuorineenkin, mutta kun se kalium on ihan kuoren alla, niin katsoin parhaaksi kuoria. Lohkoin myös sipulin ja kolme valkosipulin kynttä. Laitoin kulhoon hieman oliiviöljyä, suolaa, pippuria ja timjamia - kuinka ollakaan - lisäsin perunat ja sipulit sinne ja sekoitin niin, että öljy-mausteseosta tuli kaikkiin. Ja sitten uunipannulle, päälle alumiinigolio ja uuniin kyljysten kumppaniksi. Keitin vielä pakastevihanneksia lisäksi. Kypsiin vihanneksiin lisäsin oliiviöljyä, herbamare-suolaa ja pippuria. Siinä meidän lounas. Ja hyväähän se oli.


Tässä vielä kuva koko lounaasta vihanneksien kera.

maanantai 16. helmikuuta 2015

Seikeitto lohenkeittoliemeen


Vähänhän tuo näyttää aneemiselta keitolta, mutta on ihan hyvää. Elikkä, olin aikaisemmin keittänyt lohta tämän ohjeen mukaan http://senioreilleruokaahyvallasydamella.blogspot.fi/2014/04/keitettya-lohta-ja-tillimajoneesia.html
En kuitenkaan malttanut heittää hyvän makuista lientä pois, vaan siivilöin sen ja päätin käyttää myöhemmin seikeittoon. (Aikaisemman liemen olin pakastanut.) Sei on mielestäni aika mauton kala, näin tulisi enemmän makua keittoon. Toisaalta kaikki vihannekset oli siivilöity pois, mutta mauthan olivat jäljellä. Ja onhan maku melkoisen tärkeä ruuassa - ulkonäkökin tietenkin. Mutta tässä mennään maku edellä.

Vähän arvelutti se, että liemessä oli vähän valkoviinietikkaa, että miten se vaikuttaa keiton makuun. Mutta voin sanoa, ettei se maistunut. Ja keitto oli hyvää.

Keitin perunat siis siinä lohenkeittoliemessä ja lisäsin pilkotun pakastesein, kun perunat olivat melkein kypsiä. Lisäksi hieman voita, ruokakermaa ja tilliä. Vaatii ehkä hieman suolaa lisäksi. Siinä se! Toki voi käyttää kalana vaikkapa lohta tai jotain muuta kalaa. Mutta tärkeintä mulle oli kokeilla, voiko sitä lientä käyttää keittoon ja vaikuttaako se etikka mm. kerman koostumukseen. En tosin keittänyt enää kerman lisäämisen jälkeen, kuumensin vain kiehumispisteeseen. Mitään herottumista ei tapahtunut.

Lopputulema: ei kannata heittää hyvää pois!

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Broilerikastike ja pilahviriisi


Tämä resepti on ihan omasta päästä :). Tosin tuo pilahviriisi on tarttunut kyllä ihan kirjoitetusta reseptistä, mutta mittoja en muista.

Pilahviriisi

1 keltasipuli
pitkää riisiä
öljyä
paprikajauhetta
suolaa
vettä/kana- tai lihalientä

Pilko sipuli ja kuullota se padassa/pannussa. Lisää riisit ja kuullota niitäkin hetki. Lisää runsaasti paprikajauhetta ja sekoita. Lisää neste vaikkapa erissä, niin näet paljonko riisi imee sitä. Jos käytät vettä, niin lisää hieman suolaa. Keitä riisi kypsäksi.

Broilerikastike
rasia broilerinsuikaleita
1 keltasipuli
valkosipulia maun mukaan
(1 pussi pakastemaissia tai muita vihanneksia maun mukaan)
kookosmaitoa
suolaa
inkivääriä (tuoretta tai jauhetta)
paprikaa
mustapippuria

Pilko sipulit ja kuullota ne öljyssä. Lisää broilerinsuikaleet ja ruskista hieman. Lisää raastettua inkivääriä tai jauhetta. Kun liha on sopivasti ruskistunut, lisää kookosmaito. Itse laitoin kaksi pientä purkkia. Lopuksi lisäsin vielä pussin pakastemaissia ja muita mausteita (suolaa, paprikaa, pippuria). Anna kiehua hetki, niin että liha on kypsää.

Hyvää ruokahalua!