Että mitäkö lautasella on? Nåh, en oikein tiiä nimeä. Keksin, että se voisi olla vaikkapa lohivanukas. Ruoka on nimittäin tehty uunilohesta, aikaisemmin keitetyistä perunoista ja vihanneksista (pakastesellaisista). Enkä mittoja osaa antaa, vain ainesten nimet. Kun laitoin kaikkea ihan vain sormituntumalla. Elikkä näin
Eilisestä uunilohifileestä jäi tähteeksi suurin osa ja teki mieli välillä jotain muuta kuin vain mikrossa lämmitettyjä tähteitä. Pilkoin isoina paloina lohen monitoimikoneeseen ja lisäilin sinne seuraavia aineksia:
yksi muna
ranskankermaa yksi purkki
vaaleaa Maizenaa ehkä noin pari ruokalusikallista
suolaa
valkopippuria
timjamia
kuivattua persiljaa
valkosipulijauhetta
Kuivatut yritit kannattaa murskata kourapohjassa ennen lisäämistä ruokaan.
Seos vaikutti siltä, ettei millään pysy kasassa pihveinä, joita ajattelin paistaa. Mietin, että mitenkähän tämän nyt kypsennän ja niinpä otin uunivuuan, öljysin sen (käytän muuten vuokaspreitä) ja kumosin koko komeuden vuokaan. Sitten 200-asteiseen uuniin pariksikymmeneksi minuutiksi tai kunnes vanukas ei enää ole vetelää.
Lisukkeeksi paistoin voi-öljyseoksessa eiliset perunat ja vihannekset. Ensin lisäsin rasvaan pilkotun sipulin. Paistoin sopivaksi ja lisäsin suolaa sekä mustapippuria myllystä. Raastoin lautaselle myös bataattia ja viipaloin tuorekurkkua. Vielä säilöttyä kurpitsaa. Siinä se. Kuvassa on muuten kotimiehen annos, ei mun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti