lauantai 24. toukokuuta 2014

Uunilohta ja avokado-sitruunaöljyä

Sisko toi lähikaupungista kaksi yli kahden kilon lohta - kokonaista. Ja jäistä. Pakko siis laittaa kaikki kerralla, kun kerran sulattaa. Niinpä siitä tuli kaksi filettä uuniin ja perkeistä keitin liemen ja erotin lihat, jotka laitoin takaisin pakkaseen lohikeiton pohjaksi myöhemmin.


Toisen fileen maustoin suolalla, sitruunamehulla, sitruunapippurilla ja ystävän Amerikoista tuomalla jokapaikan mausteella Adobo con Sazón All-purpose Seasoning. Toinen sai suolan, sitruunamehun ja sitruunapippurin lisäksi peitteekseen viipaloitua purjoa ja kermaviiliä. Lisukkeeksi tuoresalaatti ja keitetyt vihannekset. Kastikkeena sekä avokado-sitruunaöljyä - tosin vain mulle, kun kotimies ei saa avokadoa syödä - ja kermaviilikastike.

Olen todella ihastunut tähän öljyyn. Sitä voi käyttää myös paistamiseen, mutta minä käytän salaatin kastikkeena ja tänään maistoin ihan lusikalla ja avót, kun maistui hyvältä. Taidan ruveta nauttimaan sitä lusikallisen joka päivä. Vaikuttaa kovin terveelliseltäkin. Sisältää mm. E-vitamiinia, kertatyydyttämättömiä rasvahappoja ja koentsyymi Q10:tä. Lisäksi vähän monityydyttymättömiä rasvahappoja. Vaikka mun yhteys katkeilee eikä oikein aina toimi, sen verran sain googlaamalla nähdyksi, että sopii myös ihon hoitoon.

perjantai 23. toukokuuta 2014

Pastagratiini

Kuten olen aiemminkin maininnut, suunnittelu on kohdallani hieman muuta kuin yleensä oletetaan. Olin jo eilen päättänyt tehdä bataattikeittoa tänään ja ruoka-ajan lähestyessä otin tarpeet jo esiin. Mutta sitten ruuan nimi vaihtuikin - samoin tarpeet. Päätinkin tehdä pasta-tonnikalagratiinia. Mutta sitten tuli ongelma. Kotimies ei saa syödä tonnikalaa. Mutta kun hätä on suuri, on apukin lähellä. Yksi hänelle sopiva grillimakkara löytyi jääkaapista. Niinpä laitoin uunivuuan toiseen päähän makkaranpaloja ja toiseen tonnikalaa. Hyvää oli.


Keitin pastan ohjeen mukaan. Sekoitin valutetun pastan joukkoon purkin Pesto Rossoa (tomaattibasilikakastiketta) ja hain takapihalta ruohosipulia, jonka pilkoin mukaan. Sitten seos voideltuun vuokaan. Käytän muuten sprayrasvaa, kun inhoan vuuan voitelemista. Seoksen toiseen päähän sekoitin makkaransiivuja ja toiseen pienen purkin oreganotonnikalaa öljyssä. Ja uuniin +200 vajaaksi puoleksi tunniksi.

Syödessä huomasin, että olisi ollut syytä lisätä seokseen hieman suolaa (Herbamarea) ja esimerkiksi Pasta Rosso -mausteseosta. Näitä lisäsin sitten lautaselle.

Lykkäsin gratiinin perään suuhuni vuorotellen salaattia, kurkkua ja paprikaa. Meidän paikallisesta kaupasta saa paikallisia paprikoita tähän aikaan ja oranssi on todella hyvää. Iloitsen myös siitä, että pystyn nykyään syömäänkin tuota herkkua. Monta vuotta jouduin laistamaan sen syöntiä. Nykyinen jokapäivä otettu mahalääke (Somac) mahdollistaa sekä sen että päivittäisen yhden maitokahvin juonnin. Aiemmin käytin lääkettä vain tarpeen mukaan, vaikka tarve oikeasti oli päivittäistä. Tämä on onnessaan näistä!

perjantai 16. toukokuuta 2014

Ruoka-aineiden sisältö selville näppärästi

Jos sinulla on ruoka-ainerajoituksia, Fineli auttaa tietämään, mitä voit syödä ja mitä et. Tutustu sivustoon täällä
http://www.fineli.fi/index.php?lang=fi
Minä käytän aakosellista hakemistoa yleensä.

torstai 15. toukokuuta 2014

Nokkoslätyt

Heti alkuun on sanottava, että nämä eivät ole vakavaa munuaistautia sairastavalle soveltuvaa ruokaa. Liikaa fosforia ja kaliumia.


Viime kesänä keräsin nokkosen versoja, kuivasin ne ja pistin purkkiin. Ja tuolla ne ovat viettäneet melkein vuoden, kunnes veljentytär laittoi naamaan kuvan nokkoslätyistä. Niin ja kotimies on muualla, siispä tein itselleni nokkoslättyjä, jotka nautin itse keitetyn puolukkahillon kera.

Resepti on Martoilta ja kutsuvat niitä letuiksi, mutta meillä on aina paistettu lättyjä

2 munaa
5 dl maitoa
2,5 dl vehnäjauhoja
2 dl kiehautettuja, hienonnettuja nokkosia
0,5 tl suolaa
1 rkl öljyä

Vatkaa munien rakenne rikki. Lisä joukkoon puolet maidosta ja sitten jauhot. Lisää loput maidosta, nokkoset, suola ja öljy. Anna taikinan turvota puolisen tuntia. Paista taikinasta pannulla lättyjä.

Hyviä olivat!


keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Nyhtöpossua - pulled pork

Sain pojan luona maistaa kaupasta ostettua nyhtöpossua ja eilen kirpparitöiden lomassa ja eväiden unohduttua kotiin, käväisin viereisessä Ässässä ostamassa taikaruis-nyhtöpossu-hampurilaisen. Ja olihan se hyvää.

Koska en tiennyt, mitä pulled pork tarkoittaa, google tuli avuksi - jälleen kerran. Nyhtöpossuksi tai -porsaaksi on suomennettu. Ja mielestäni hyvin onnistuneesti. Olen selaillut netissä reseptejä moisesta herkusta ja päättänyt, että ensi viikolla - silloin se tapahtuu meillä kotona. Löysin mielestäni hyvän tuntuisen reseptin ja mikä mainiointa mukana on video ruuan tekemisestä. Jaan sen tässä sinullekin. Ole hyvä!

http://www.hookoo.fi/hk-kanava/artikkeli/pulled-pork/?gclid=CLKW88-fpL4CFSLbcgodAT4ATg