En tiedä onko tässä nyt paljon järkeä pitää tätä ruokablogia, kun en oo mikään kokki. Mutta tää on vähä hauskaa. Yleensä en juurikaan välitä possunkyljyksistä, kun en koskaan saa niistä meheviä ja maukkaita, mutta kun lähikaupassa oli -30 %, niin ostin pakkaseen.
Siispä tein näin: Ruskistin kyljykset nopeasti kuumassa pannussa, vähän suolaa ja mustapippuria kylkeen ja uunivuokaan. Sitten kuullotin kapeiksi lohkoiksi pilkotun keltasipulin ja kolme valkosipulin kynttä. Lisäsin pannulle vähän vettä ja soijaa ja kaadoin koko komeuden kyljyksien päälle uunivuokaan. Lisäksi vielä suosikkiani eli timjamia. Peitin vuuan alumiinifoliolla. Sitten 150-asteiseen uuniin.
Kuorin muutaman perunan ja tein kapeita lohkoja. Toki olisi voinut tehdä kuorineenkin, mutta kun se kalium on ihan kuoren alla, niin katsoin parhaaksi kuoria. Lohkoin myös sipulin ja kolme valkosipulin kynttä. Laitoin kulhoon hieman oliiviöljyä, suolaa, pippuria ja timjamia - kuinka ollakaan - lisäsin perunat ja sipulit sinne ja sekoitin niin, että öljy-mausteseosta tuli kaikkiin. Ja sitten uunipannulle, päälle alumiinigolio ja uuniin kyljysten kumppaniksi. Keitin vielä pakastevihanneksia lisäksi. Kypsiin vihanneksiin lisäsin oliiviöljyä, herbamare-suolaa ja pippuria. Siinä meidän lounas. Ja hyväähän se oli.
Tässä vielä kuva koko lounaasta vihanneksien kera.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti