maanantai 7. marraskuuta 2016

Kaalikääryleet

SerkkuKari kertoi oivan konstin, miten kaalinkerän lehdet saadaan ilman keittämistä pehmeiksi. Juuri siitä on ollut mun kaalikääryleiden teko kiinni. Mistä niin iso tai korkea kattila, että kerän voi keittää ja se lehtien irrottaminen. Kääk. Mutta tämä keino oli hyvä. Eli kaalinkerä kokonaisena pakastimeen. Kun pakastunut läpi, niin sulatus kaksi vuorokautta jääkaapissa. Ja tadaa.. lehdet ovat ihan pehmeitä. Sitten vain koverretaan kanta pois ja irrotetaan lehdet.

Seuraavassa kuvien kera mun kääryleiden teko.

Tässä olen irrottanut lehdet kaalista.

Kaalin sisäosan lehdet pilkoin samoin ison sipulin

Sekoitin 800 g jauhelihaa, pari desiä keitettyä riisiä, kaalinpalat, 4 dl kermaa, suolaa, meiramia ja mustapippuria.

Yksi jäi uunipannulta yli ja sen paistoin pannussa ja syötiin lounaaksi keitetyn kukkakaalin kera.

Uunipannulle lihalientä ja kääryleiden päälle siirappia. Siitä sitten uuniin.


Tältä näyttävät valmiit kääryleet.

Pidin 200-asteisessa uunissa noin puolitoista tuntia. Vielä ei ole maistettu, mutta illaksi on kutsuttu vieraita syömään muusin ja puolukkahillon kera.