keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Siemennäkkileipä

Tämä resepti ei ole munuaisdieettiä tarvitseville. Miehellä se on nyt dialyysin aikana lopetettu, joten siksi hän saa syödä tätäkin. On muuten tosi hyvää, kannattaa kokeilla, jos voi siemeniä syödä. Auttavat muuten vatsan tai oikeastaan suolen toimintaan.




1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl pellavansiemeniä
(mulla on tapana lisäillä vielä muitakin siemeniä kuten seesaminsiemeniä, paahdettuja kurpitsansiemeniä ja chiasiemeniä)
3/4 tl suolaa (minä kyllä laitan kokonaisen teelusikallisen)
3/4 dl vehnäjauhoja (mä käytän kokojyväjauhoja, se tietenkin riippuu dieetistä, mitä voi käyttää)
3/4 dl ruisjauhoja
Olen noiden jauhojen kohdalla ajatellut, että voisi vaikkapa vehnäjauhon vaihtaa esim. spelttijauhoihih, sitä en ole vielä kokeillut.)
2 rkl öljyä
2 dl vettä
(1 tl tai vähän enemmänkin tuoretta rosmariinia tai timjamia hienonnettuna)

1. Kuumenna uuni 150 asteeseen. Sekoita kulhossa kuivat aineet sekä halutessasi hienonnetut yrtit. Lisää öljy ja vesi. Sekoita tasaiseksi ja annan taikinan tekeytyä noin viisi minuuttia.

2. Kaada taikina leivinpaperilla päällystetylle pellille. Levitä taikina ohueksi levyksi koko pellille. Paista30-40 minuuttia eli kunnes näkkäri on rapeaa. Jäähdytä ja taita pieniksi paloiksi. Säilytä huoneenlämmössä.

Kokemukseni mukaan meidän uunissa vaatii kyllä tuon 40 minuuttia.

Ei kommentteja: