tiistai 14. kesäkuuta 2016

Amerikkalainen omenapiirakka

Yleisön ;) pyynnöstä pari jälkiruokareseptiä

4 dl
vehnäjauhoja
2 rkl
sokeria
100-150 g
margariinia
½ dl
kylmää vettä
500-1 000 g
Happamia omenoita
n. 5 rkl
sitruunan mehua tai vähän vähemmän sitruunatiivistettä
1 ½ dl
sokeria
1½ rkl
vehnäjauhoja
1½-2 tl
kanelia
25 g
voita (ei välttämätöntä)
oman maun mukaan
vaniliinisokeria


Mittaa kaikki pohjan aineet ja laita voi, sokeri ja jauhot monitoimikoneeseen.
Lisää lopuksi kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Kuori ja poista omenoista siemenkodat. Kuutioi ja mausta sitruunanmehulla.
Sekoita sokeri, vanilliinisokeri ja kaneli.
Levitä omenoiden sekaan.
Kauli kaksi pyöreää levyä. Levitä yksi vuokaan kaulimen avulla.
Lisää täyte vuokaan ja laita sekaan pari nokaretta voita.
Nosta toinen levy kanneksi.

Paista 200 asteessa uunin alimmalla tasolla n. 35 min.

Ei kommentteja: