sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Jättiherkkusienet ynnä muuta uunissa


Sienissä on melko runsaasti kaliumia ja jonkin verran fosforia. Rajoitteinenkin voi silloin tällöin syödä.

Tämmönen ruoka valmiina lautasella.

jättiherkkusieniä
maustettua tuorejuustoa
pekonia
keitettyjä perunoita
tomaaattia
ynnä muuta vihannesta, mitä nyt haluaa tai kaapista löytyy

Poista sienista varovasti jalat, niin ettei hattu mene rikki. Täytä hatun kolo tuorejuustolla ja kääräise pekoninsiivu ympärille. Kiinnitä se hammastikulla.

Nyytteihin laitoin tähteeksi jääneitä, keitettyjä varhaisperunoita, tomaattia, sienien jalat pilkoittuina. Maustoin ne timjami-valkosipulisuolalla ja valelin vähän öljyä päälle. Toki voi käyttää muitakin mausteita ja valkosipuli sopii sinne hyvin. Joskus olen tehnyt niin, että olen kaikki ainekset laittanut kulhoon, jonne olen lisännyt öljyä ja mausteita ja sekoitellut.

Tältä näyttivät ennen uuniin laittoa.

Laitoin pellin keskitasolle uuniin ja grillivastuksen päälle. Jonkin ajan kuluttua avasin kääröt, että paistuvat kunnolla. Sitten nostin vielä hetkeksi lähemmäksi grillivastusta. 
Ja eiku syömään!


Ei kommentteja: