sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Kaalilaatikko - ei kaliumrajoitteiselle


Tänään oli kaalilaatikon vuoro. En muista olenko jo aikaisemmin tästä kirjoittanut, muttei kai se haittaa, resepti on luultavasti erilainen. Eli luin blogista, kun yksi kaveri oli tehnyt kaalilaatikon, niin rupes tekemään mahottomasti mieli. Kaaliruuat on mun lemppareita.

En mitannut aineksia, mutta käytin yhden 400 g jauheliharasian sisällön ja yhden isohkon varhaiskaalin, salottisipulia laitoin, semmosia isohkoja pari, yksi purkki pippurikermaa jne. Kerron kohta lisää.

Eli ihan ensiksi paloittelin kaalin ja keitin hetken pienessä määrässä suolalla maustettua vettä. Sitten paistoin salottisipulit (tavallinen keltasipuli on hyvä myös) ja yhden yksikyntisen valkosipulin hienonnettuina öljyssä ja laitoin lautaselle odottamaan. Sitten paistoin jauhelihan ja paiston loppuvaiheessa lisäsin jo ruskistetut sipulit lihan sekaan. Maustoin amerikkalaisella jokapaikan mausteella.

Voitelin vuuan spreillä ja kaadoin kaaleista veden pois. Sekoitin kaalit ja lihan kattilassa ja kaadoin vuokaan. Sekoitin pippurikermaan yhden kananmunan ja vähän maitoa lisää. Tämän kaadoin kaali-lihaseoksen päälle. Lopuksi lorottelin ohuena nauhana ristiin rastiin tummaa siirappia. Ja eiku uuniin.

Oltiin lähdössä jumalanpalvelukseen, joten laitoin uuniin vain 150 astetta ja peitin vuuan foliolla. Kun tultiin kotiin noin kahden ja puolen tunnin päästä, vähän pelotti, että homma on kuivunut uunissa. Mutta tiiättekö, että se oli aivan ihanaa. Pehmeää ja suussa sulavaa. Toki sen voi paistaa myös 200 asteessa joku 40 - 50 minuuttia.

HUOM! Vielä muistutan, että valkokaali sisältää runsaasti kaliumia eli jos on esimerkiksi munuaissairauden vuoksi kaliumrajoitteinen, ei tämä ruoka sovi.

Ei kommentteja: