keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Possun ulkofilee uunissa

Kokeilin pitkästä aikaa uunipossua. Ostin 1,4 kg:n palan ulkofileetä. Bongasin reseptin netistä ja tuunasin sitä vähän. Lihasta tuli erittäin hyvää. Oli maukasta ja mehevää. Usein mulla tulee kuivaa possua uunissa, mutta nyt onnisti. Taidan tehdä uudemmankin kerran, oli sen verran hyvää.


vajaa kilon pala possun ulkofileetä (tosin mulla oli tuo yllä mainittu 1,4 kg)
1 rkl sinappia
1/2 dl tomaattipyreetä
1/2 dl öljyä
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä maun mukaan
timjamia
1 rkl soijakastiketta
2-3 valkosipulin kynttä

Sekoita marinadin ainekset tasaiseksi vaikkapa uunivuuassa, jossa voit myös paistaa lihan. Vuoka laitetaan aikanaan sellaisenaan uuniin. Marinadista siitä tulee hieno kastike. Poista halutessasi ulkofileestä kalvo, minä en tehnyt sitä. Kääntele filee marinadissa ja anna maustua jääkaapissa muutama tunti tai yön yli. (Laitoin mausteita silmämitalla. Pyreetä koko pienen purkin, mutta sitten rupesi hirvittämään ja otin noin puolet pois.)

Nosta liha huoneenlämpöön tunti ennen kypsennystä. Laita paistolämpömittari lihan keskiosaan. Paista 125-150 asteisessa uunissa, kunnes lihan sisälämoötila on 75-80 astetta. Anna lihan vetäytyä folion alla noin kymmenen minuuttia ennen tarjoilua.

Siivilöi uunivuuasta marinadi, kiehauata, lisää kermaa (itse käytän Nordicin kasvispohjaista ruokakermaa) ja sakeuta vaikkapa ruskealla Maizenalla. Kastike oli taivaallisen hyvää.

Tarjoa vihannestan, muusin ja salaatin kera.


Ei kommentteja: